Soita 010- 327 4230 sales@ertuki.fi

Dropshipping – verkkokauppa ilman varastoa

Dropshipping-verkkokauppa on verkkokauppa, joka myy tuotteita, joita ei varastoida itse. Sen sijaan, että varastoisi tuotteita fyysisesti, dropshipping-verkkokauppa tilaa tuotteet suoraan.

Asiakkaat palasivat kaupunkikeskustojen kauppakeskuksiin

Kauppakeskusten myynti- ja kävijämäärät jatkoivat reipasta kasvuaan kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Huhti-kesäkuun kokonaismyynti oli 11 prosenttia edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa.

Kesäksi uutta ilmettä itsellesi ja kaverillesi

Kevään tulo on ollut hidasta ja näin juuri ennen vappua olemme saaneet jälleen ympäri Suomen nauttia räntäsatesta ja jopa lumisateesta.

Koronapandemia laski Suomen kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälkeä

Alkuvuodesta 2020 käynnistynyt koronapandemia vähensi Suomessa kotitalouksien kulutusta ja pienensi suomalaisten hiilijalanjälkeä. Kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki oli vuonna 2020 noin 52,6.

Tutkimus: Lähes puolet suomalaisista kokee ostopaineita suurina alennuspäivinä – psykologi Maarit Lassander kertoo, mitä alennusmyynnit saavat meissä aikaan

Marraskuu on vuoden runsain alennussesonkiaika, johon ajoittuvat sekä Singles’ Day, Black Friday, Cyber Monday että joulusesongin alku. Hintavertailupalvelu Hintaoppaan uuden.

Kivijalasta verkkokauppaan – asiakkaiden odotukset muutoksessa

Tietotekninen kehitys on ollut valtavaa koko 2000-luvun. Toisaalta silloin 80-luvulla kun kotitietokoneet tulivat, eläteltiin jonkinlaisia toiveita, että niistä olisi apua.

Clas Ohlson ja Wolt aloittavat kolmen kuukauden mittaisen pilotin – “Haluamme helpottaa elämää kaikissa kodeissa”

Teknisiin laitteisiin ja kodintarvikkeisiin erikoistunut Clas Ohlson ja suomalainen teknologiayritys Wolt käynnistävät yhteisen pilotin tuodakseen helpotusta asiakkaidensa kiireiseen arkeen. Kolme.

Online lainat ja niiden tilaamisen ABC

Tämä on aloittelijan ja samalla vanhemmankin harjan lyhyt opas, kuinka halvin laina löytyy verkon kautta, “tilaamalla”, eli toisin sanoen ihan.

Nykyaikainen kylpyhuone

Kylpyhuone on yksi kodin ja talon tärkeimmistä paikoista, sitä vaan ei normaalisti ajattele niin, mutta loppujen lopuksi sillä on suuri.

Esa ”Tiki” Tikkanen seikkailee

Online-tilaus seikkailee erilaisilla sivustoilla etsien mielenkiintoista luettavaa. Tällä viikolla törmäsimme tuttuun nimeen jääkiekon maailmasta. Esa Tikkanen tuli jääkiekonpelaamisen ohella kuuluisaksi.